Rapaista alkuviikkoa

Kuulumisia on vähän, ja ne ovat pysyneet samoina jo monta päivää: opekoulua, räntäsadetta ja ihottumaa. Viikonloppuna tosin pistäydyttiin Tampereelle P:n mummin 80-vuotisjuhliin, mikä oli mukavaa. Tykkään sukulaisista, sekä omistani että P:n, ja on hyvä kuulua erilaisiin laumoihin.

Loppuisivatpa loskakelit. Minulla on tietenkin huomattavasti vähemmän syytä ratkuttaa kehnosta ilmasta kuin eräillä, kun asun käytännössä yliopiston vieressä. Omassa nettipäiväkirjassaan saa kuitenkin esittää vastalauseen: en halua kastua räntäsateesta enkä luistella jää-, rapa- ja hiekoitushiekkapuurossa enää ennen seuraavaa marraskuuta. Varsinkin minua häiritsee se, että tässä muka eletään kesäaikaa ja päivä pitenee, mutta koska taivas on pilvessä ja sumussa ja vaikka missä, ei mitään valoa ole. Eikä pimeääkään. Pimeä sentään piilottaisin kaiken tuon loskan.

Opeopinnot ovat tosiaan loppusuoralla. Tasan kolmen viikon päästä on opintojen kevätkonferenssi, johon kaikki päättyy, ja tänään on lähes viimeisimmän ison työn dead line. En ole lainkaan sisäistänyt sitä, että muutaman viikon päästä olen gradua vaille valmis ja pätevä kirjallisuuden ja äidinkielen opettaja, en vaikka kuinka olen asiaa ajatellut koko vuoden ja kauemminkin. Toki varsinaisen valmistumisen välissä ON vielä se pahasti keskeneräinen gradu... Olen kyllä ylpeä siitä, että opettajaopintoni ovat melkein kasassa ja että mulla melkein on ammatti. Opettaminen on kokemukseni mukaan pääsääntöisesti vieläpä tosi mukavaa. Samaan aikaan kauhistuttaa se tosiasia, että töitä pitäisi ruveta kuulostelemaan; että se olen minä, joka jossain vaiheessa (toivottavasti, valitettavasti) ottaa vastuun useamman ihmistaimen kielellisestä ja kirjallisuudellisesta kehityksestä.

Ihottuma: se oli ensin sääressä, mistä se levisi silmään. Ei mitään vaarallista. Pitäisi mennä tekemään perusvoideostoksia.