Kädet tiskiaineissa

Mahtaako tästä blogista tulla pelkkä tiivistelmä kirjoittajansa väsymyksen ja huonotuulisuuden tunnoista? Eilen istuin koneen ääressä vääntämässä materiaalipaketin draamaosuutta kymmenisen tuntia. Epäilemättä näinä kurjina aikoina pitäisi joka ainoa päivä tehdä töitä kuin eläin: silloin voisi iltaisin vain kaatua sänkyyn liikoja miettimättä ja tuntea olevansa edes kohtuullinen ihminen.
Astiat, vaatteet, vuodevaatteet, vessa. Tänään pidän pesupäivää, mitä tarvitaan monessakin mielessä. Jos keli ei olisi edelleen niin ahdistavan räntäinen, lähtisiin varmasti juoksemaan ja jaksaisin hyvällä onnella ehkä Agoran kohdalle, en siis järin kauas.
On lohdullista, että en ole kurimuksessani yksin: ainakin Mari ja eräs toinen kaveri (jota en saa ehkä mainita nimeltä) tuskailevat sekä sään että opekoulutuksen kanssa. Samoilla lääkkeillä yritetään pärjätä: minä menen leikkauttamaan hapertuneet hiuslatvani tänään, Mari taas trimmauttaa otsatukkansa huomenna, ja illalla ehkä meille kummallekin laitetaan vaaleita raitoja. Kunpa ne auttaisivat, kunpa!