Tällaisia satuin miettimään

Kun asuu kaupungin keskustassa, on mukavaa asua korkealla. Viidennestä kerroksesta näkee hyvän siivun taivasta, joka, hip hei, on kirkas! Kello on jo vaikka mitä, mutta edelleen on aika valoisaa. Muutenkin olen tänään ihastellut kaupunkiasumista. Olin menossa P:n kanssa iltakävelylle, kun viereisen koulun pihalta huikattiin meille: A, M ja lapset olivat pyöräilemässä. Tai lähinnä V ja M testailivat parkkiksella pyöriään, vanhempansa vain katsoivat, ettei M:n "heikosti suuntaava" upouusi pyörä suuntaa liikaa kohti parkkeerattuja autoja. On kivaa, kun voi törmätä hyviin lähinaapureihin tuosta vain.

Muita asioita tänään: olin töissä, opetin kokonaiset viisi tuntia putkeen. Minä jaksoin, oppilaat eivät. Jotkut niistä olivat peräti neljällä pitämälläni tunnilla. Aamulla matkalla bussille mietin, millaista olisi jos vuodenajat menisivätkin eri tavalla. Että silloin, kun on kaikkein kylmintä olisikin samalla valoisaa. Ja pimeys ja lämpö kuuluisivat vastaavasti samaan vuodenaikaan. Se olisi ihanaa. Paras vuodenaika (ehkä) on kuitenkin elokuu, jolloin on aika pimeää ja aika lämmintä. Ja mikä kauheus keskitalven hyytävyydestä taittuisikaan, jos aamut olisivat valoisia. Kuka kääntäisi vuodenaikoja?

Koin helpotuksen tunteita kun tajusin oman spontaanin reaktioni lähikorttelin Thai-hierontapaikkaan. En tiedä, tarjotaanko siellä muitakin palveluita kuin hierontaa, mutta enpä ihmettelisi juurikaan, vaikka yritys myisi myös seksiä. Ainoat asiakkaat, joita olen ohi kävellessäni nähnyt, ovat keski-ikäisiä, ympärilleen pälyileviä miehiä lounasaikaan. Ehkä he menevät hierottamaan kipeät hartiansa, ehkä eivät, mutta helpotus tuli tosiaan siitä, että huomasin epäilyksistäni johtuvien vastenmielisyyden tunteiden kohdistuvan vain ja ainoastaan noihin mieshenkilöihin - ei siis yrittäjiin, keitä he sitten ovatkin. On niin helppoa olla jotain mieltä prostituutiosta, tai mistä tahansa, ja kuitenkin ajatella toisin, niin kuin vaikka epämääräisesti syyllistää prostituoituja siitä, että prostituutiota on olemassa. Kun eihän se niin mene.

Kotona on ihanaa. Yrtit ovat lopultakin kylvetty. Huomenna kylläkin lähden pääsiäistämään Pohjois-Karjalaan, mikä myös on hyvin mukavaa. Ajattelin viettää vain aikaa perheen kanssa, ja ehkä katsoa taas kerran Billy Elliot -elokuvan. Hiukan nolottaa, että se elokuva on edelleen niitä harvoja, jotka liikuttavat minua joka kerran suunnilleen itkuun saakka - ja niitä kertoja on jo monia. Olen katsonut sen viimeisen kohtauksen varmaan kymmenisen kertaa, koko elokuvan ainakin neljästi. Eilen, kävellessäni K:n synttäreille (missä oli kakun päällä häkellyttäviä tähtisadetikkukynttilöitä) muistin Billy Elliotin ja saman tien liikutuin. Siinä elokuvassa on jotain äärettömän puhdistavaa.

Tänään en ole muistellut ollenkaan puheviestinnän tenttiä.