Lapsuuden loppu
Vatsaan koskee, pyörryttää eikä ilma tunnu oikein kulkevan keuhkoihin tai niistä eteenpäin. Ei, en erityisesti kärsi helteestä enkä ole raskaana. Sain töitä. Parin sadan kilometrin etäisyydeltä Jyväskylästä eli hirveän kaukaa. Muutto! Vastuu! Vaihtuvat ylioppilaskirjoitukset! Minusta tosiaan tulee pienen lukion ainoa äikänope ainakin vuodeksi, ehkä pidemmäksi aikaa, sanoi rehtori. Apua huh.
Entäs gradu? Entä Jyväskylä ja meidän koti? Olenko muka valmis tähän? Olenko muka aikuinen? Kuulin työmahdollisuudesta jo viime torstaina, ja pää on mennyt enemmän ja enemmän sekaisin päivä päivältä. Nyt menen hoitamaan sieluparkaani savusaunaan. Avautunen tästä aiheesta myöhemmin enemmän...
Entäs gradu? Entä Jyväskylä ja meidän koti? Olenko muka valmis tähän? Olenko muka aikuinen? Kuulin työmahdollisuudesta jo viime torstaina, ja pää on mennyt enemmän ja enemmän sekaisin päivä päivältä. Nyt menen hoitamaan sieluparkaani savusaunaan. Avautunen tästä aiheesta myöhemmin enemmän...
Tunnisteet: elämä, opettaminen
posted by Kertoja | 17:09
6 Comments:
Onnea! Tiedän tunteen, se on ihana ja kamala... Mikä paikkakunta on tarkalleen ottaen kyseessä, jos saa udella?
On muuten jotenkin hämmentävää, että yhtäkkiä kaikki menevät töihin ja aloittavat uutta elämää. Voi huolettomuutta, joka katosi.
Onnea täältäkin suunnasta! Itse en vielä edes uskalla hakea mitään, ettei pian käy noin onnellisesti. No vielä ainakin rakkausbileissä nähdään.
Joo, tietty nähdään, ja varmasti Jyväskylässä syssymmälläkin vietetään paljon aikaa.
En ole ihan varma, voinko mainita paikkakuntaa blogissa, mutta soitellaan ja nähdään! Olisi myös mukavaa (helpottavaa?) puhua työjuttuja. :/
Upeaa, onnittelut myös minulta!
Joo, mahtista. Olenkin jo livenä hehkuttanut paremmin. Eikö olisi pitänyt mainita paikkakuntaa. O-ou.
Mari, Heini
Tuskin oppilaat onnistuu jäljittämään blogia, jos vaikka kollegan blogissa puhutaan paikkakunnasta ja jossain on linkki... Vaikka eihän niistä pikkupirulaisista koskaan tiedä!
Lähetä kommentti
<< Home