Täti ja kuukuppi

Nyt on se aika kuukaudesta kun täti kyläilee, ja minä yritän suhtautua asiaan ekologisesti, nimittäin ottamalla kuukupin taas käyttöön. Kuppi on ollut minulla jo kauan, ehkä puolitoista vuotta, mutta ykköskeino se ei edelleenkään, vielä, ole. Ostettuani kupin jaksoin kyllä alkuun venkslata sen kanssa aktiivisesti, mutta kun en heti oppinut saumatonta yhteistyötä, jäi kuppero pitkäksi aikaa säilytyspussiinsa ja minä siirryin siivellisiin pirkkoihin. Nyt sitten päätin tarttua härkää sarvista, vai voisiko sanoa kuppia antennista, ja jatkaa ympäristö- ja naisystävällistä kuukautiselämää. Ei se ihan helppoa ole. Tai välillä on, silloin kun kuppi tuntuu hyvältä (eli ei miltään) ja toimii kuin unelma, ja välillä sitten alapään anatomiassani ilmeisesti tapahtuu jokin nopea ja radikaali muutos, eikä kuppi pysy ollenkaan paikoillaan - seurauksena nipistelyä ja ohivuotoa. Lueskelin tänään seikkaperäisiä ja harrastuneita kuukautiskuppisivuja, Kuukuppikuntaa, saadakseni käytännön vinkkejä ja motivointia projektiin. Löytyihän sitä sieltä, mutta löytyi myös epäilyksen siemen siitä, olenko suunnilleen ainoa kuukuppia kokeillut, joka ei heti onnistu, ja joka sen vuoksi hyvinkin voisi kuvitella tekevänsä ja on jo tehnytkin syrjähyppyjä takaisin inhottaviin kertakäyttöisiin, jestas sentään.
Haluaisin niin kovasti onnistua tässä. Edut ovat selvät: säästyy luontoa ja säästyy rahaa, ei tule nukkaa ei hajua ei hiivaa eikä TSS:ää, tyhjäysvälit ovat pitkät, omaan ruumiiseen tutustuu (no pakostakin), ja kuukautiset voi vaikka unohtaa, kun se kuukuppi on niin ihana ja helppo... Ja kaikki hipit naiset käyttävät kuukuppia! Mutta kun. Ehkä minä vielä opin.