Vanha tuttu maankiertäjä, ihan oikea

Pääsiäislomalla: en ole katsonut Billy Elliotia, mutta sain kuin sainkin puhdistavan kokemukseni, kun kävin veljen kanssa saunomassa mökillä. Siellä oli hirveän lumista, lammen jääkin vielä niin paksu, ettemme saaneet nykerrettyä siihen reikää tarmokkaasta yrittämisestä huolimatta. Pesuvesi piti kaapia jään päältä - ei järin jaloa toimintaa. Tosin puolustukseksemme voisin painottaa sitä, että meillä oli käytössä vain lapio, josta puuttui kädesija, sekä rautakangen tapainen ase, joka taas oli tylsä. Sauna kuitenkin lämpeni ja siellä oli ihanaa. Ilma oli vaaleanpunaista.
Saunomisen lisäksi olen tavannut valtavan hyväntuulista ja myhäilevää kummilasta ja kummilapsen äitiä. Ja autoillut. Autoilu on vallan mukavaa, kun tie on sula eikä muuta liikennettä ole paljon ollenkaan. Näin ennakkoon (joskus pari viikkoa sitten) voimaannuttavia autoilu-unia, joissa autoilu oli helppoa, mukavaa ja vapauttavaa.

Hesarissa oli tänään Maailman ihmisiä -palstalla juttu brittimiehestä, joka oli kävelemässä Etelä-Amerikan kärjestä Amerikkojen ja Euraasian kautta Britanniaan. Kaveri oli pystäytetty Venäjällä jonkin maahantulokahnauksen vuoksi. Jännittävää jutussa on se, että olen mahdollisesti tavannut tuon kyseisen tyypin: loppuvuodesta 2001 ja alkuvuodesta 2002 hengailin Meksikossa Caleta de Campos-nimisessä kylässä Tyynen meren rannassa. Kylä sijaitsee pienen tien varressa, joka kuitenkin läpäisee Meksikon ja kai koko Keski-Amerikan. No, yhtenä päivänä (pitää tarkistaa, muistaako päiväkirja tarkkaa aikaa) kylän läpi käveli äijä, joka sanoi olevansa britti ja olevansa matkalla kotiin. Hän oli siinä vaiheessa kävellyt nelisen vuotta, ja aikoi käyttää koko retkeen 11 vuotta. Kun kysyimme häneltä, miksi hän kävelee, hän vastasi pahantuulisesti "miksi ei", ja selitti jotain epämääräistä lentoliikenteen vastustamisesta. En tiennyt, uskoako hänen murinoihinsa, mutta sen verran paahtunut ja pätevän näköinen hän oli, että ainakin pidemmän matkan hän epäilemättä oli kävellyt kuin edellisestä kylästä Caletaan. Nyt sitten kävin katsomassa Karl Bushby-sivuja Hesarin jutun luettuani. Ehkä se on sama mies, ehkä ei. Reitti ja aika täsmäävät, mutta tapaamani mies oli kyllä kauhean paljon ryvettyneempi ja spurgumaisempi kuin netin siloinen ja urheilullinen Karl Bushby. En tiedä, mitä ajatella: toisaalta olisi hauskaa, jos tapaamani tyyppi saisi nimen nyt, yli neljä vuotta myöhemmin, toisaalta äreän maankiertäjän paljastuminen sponsoroiduksi superurheilijaksi olisi kyllä pienoinen antikliimaksi. On niin mukavaa uskoa rähjäisiin, epävalmennettuihin ja idealistisiin kulkureihin.