Hentomielistä kasvatusta

Olen juuri kirjoittamassa esseetä nonverbaalisesta viestinnästä (niin, puheviestinnän opinnot jatkuvat...), tarkemmin sanottuna fyysisestä koskettamisesta. Esseeni sisältää paljon mustatuntuu-pohdintaa ja mullekävikerrannäin-tietoa, ja sen pitäisi olla tänään valmis, koska puoltatoista päivää kauempaa en kyllä moiseen aikaa käytä. No, nyt kun se on sanottu täällä, puolijulkisella foorumilla, niin ehkä tekstin tosiaan on valmistuttava ennen nukkumaanmenoa. (Alkoi hieman taikauskoisesti kiinnostaa ja pelottaa puolijulkinen lupaaminen. Olisiko liioiteltua kirjoittaa myös gradun valmistumisaikataulu tänne? Olisipa kyllä, mutta valmistuisiko se jotenkin mystisesti sillä keinolla?)

Koska olen palannut puhvikuulumisiin, niin täytyy sitten tasapuolisuuden nimissä kirjoittaa sananen yrteistäkin. Korianterit kasvavat (viime kerralla eivät edes itäneet) ja ruusupapu venyy hirveällä vauhdilla pituutta. En vain tiedä, kuinka niihin saisi myös tukevuutta: nyt ne jo ovat onnettomia hujoppeja, varsien päässä on kaksi keski-isoa lehteä eikä sitten paljoa muuta. Minusta ne näyttävät murrosikäisiltä pojilta. Se, mikä sydäntä särkee vielä ruusupapujakin enemmän, on tiheä, mutta hentokasvuinen meirami. Sitä pitäisi harventaa ja rankalla kädellä, mutta en haluaisi. Tein sen sitäpaitsi jo kerran...
Alkaa tuntua siltä, että tämä ruukkuviljelyharrastus etenee liikaa tunteen (tunteellisuuden) ja liian vähän tiedon varassa. Siitä kenties pitäisi päästä eroon. - - - Meiramit! Illalla puolet teistä joutuu leivän päällysteeksi!

Kävin katsomassa P:n kanssa Kampus Kinossa Innocencen. Se oli ehdottoman hyvä, mutta minun täytyy miettiä sitä vielä vähän, ennen kuin osaan kirjoittaa siitä.