Unimaailman sählinkiä

Ilmeisesti verkkopäiväkirja on lähempänä henkilökohtaista, lukollista kirjaa kuin olen luullutkaan - ainakin siinä mielessä, etten oikein osaa kirjoittaa kirjaston koneilla tai opettajanhuoneessa (missä siis parhaillani näpyttelen). Pitäisi saada kirjoittaa omassa kodissa teemuki vieressä, tai vielä mieluummin peiton alla taskulampun valossa.

Kevät on edennyt muuton jälkeen vinhaa vauhtia. Viihdyn tosi hyvin opena (taas? vai tällä kertaa?) vaikken ole siinä kovin hyvä. Sössötän ja olen epälooginen enkä osaa vastata oppilaiden kysymyksiin. Tänään olin kyllä ihan kohtuullisen pätevä: osasin valaista ainakin intertekstuaalisten viittauksien merkityksiä ja vierassanajuttuja niin, että joku selvästi ymmärsi jotain. Ja ah sitä vallan tunnetta, kun väläyttää piirtoheittimeen kalvon, jossa on tämän jakson tehtävien deadlinet! Vähänkö aion vilautella sitä kalvoa jatkossakin.

On kyllä totaalisen erilaista opettaa, kun on aikaa miettiä, mitä kurssilla ja tunneilla tehdään. Mahtavaa on myös se, että voi kysyä kollegoiden mielipidettä helposti välitunnilla, ja että palautusten ja korotusten kanssa saa olla ope tiukkana. Jos osaa. Opin kyllä koko ajan. Ihan eri planeetalta tämä touhu on kuin Taajaman viime syksyn meininki! Olen miettinyt niitä kokemuksia enkä ymmärrä, kuinka se oli ylipäätään mahdollista, tajuton kurssimäärä ja siitä keltanokkana selviytyminen... ja se että hengissä olen edelleen. Säälittää myös ne taajamalaiset oppilaani. Ehkä niille käy elämässä hyvin minusta huolimatta.

Elämä Helsingissä on edelleen mukavaa, joskin viikonloput muualla, pääsiäisenä Värtsilässä lähes koko suurperheen voimin ja viime viikonloppuna Jyväskylässä mahtavissa 30-vuotisjuhlissa, ovat olleet mannaa. Nyt ollaankin varmaan seuraavat viikonloput Helsingissä tai sen liepeillä - matkustaminen on kallista hupia vaikka olisikin vielä oikeutettu opiskelijalippuun, ja sitä paitsi pääkaupungista olisi hyvä ottaa irti kaikki mahdollinen nyt kun kerran täällä ollaan ja seutukorttia voi piippailla mielin määrin. Eilenkin opin, mikä on Pitkä silta (vai Pitkäsilta?) ja kuinka pääsee yliopiston päärakennukselle.

Näin unta, jossa olimme P:n kanssa tulleet siihen tulokseen, ettei meidän kannata Kelan takia olla aviossa. Että on parempi erota paperilla vaikka asuisimmekin yhdessä edelleen, ja kenties joskus rikkaampina aikoina mennä uudestaan naimisiin keskenämme. Olimme jo lähettäneet eroamispaperin maistraattiin, kun aloin miettiä, onko eroamisessa kuitenkaan mitään järkeä. Kun olin niin ajatellut, että aina ollaan yhdessä ja avioliitto kestää, ja vaikka oltaisiinkin eron jälkeen yhdessä, niin onkos se nyt vähän epäaikuismaista sähläämistä erota vain jonkun asumistuen tai työkkärin rahan takia? Että eikö kerrankin voisi olla säätämättä... Mentiin sitten maistraattiin perumaan avioeroa. Maistraatti oli unessa hektinen avokonttori, jossa minua neuvottiin ehdottomasti pitämään eroamisesta kiinni (ne varmaan ajattelivat, että olen onneton parisuhdeväkivallan uhri, joka on suostuteltu tai painostettu jatkamaan liittoa). Jouduimme sitten paljastamaan, miksi olimme koskaan jättäneetkään erohakemusta (noloa!), minkä jälkeen ero peruttiin, joskin meitä pidettiin outoina.