Jaettu suklaapatukka
Muutama arkinen huomio:
- untuvatalvitakki, jonka sain äidiltä on aivan mahtava vaatekappale, kun lämpötila putoaa miinus kahteenkymppiin. Koska en ole tottunut untuvatakkeihin, tuntuu kuin kulkisin sen sisällä isossa kahisevassa ilmakuplassa. Ei palella.
- tukka sai lisäaikaa. Haaveilen siilistä, mutta lykkään sitä nyt vielä, koska keksin eilen, kuinka tehdään nuttura. Siitä tulee aika suuri ja se näyttää hivenen aikuisemmalta kuin kaksi lettiä tai ponnari - auki ei voi tukkaa jättää, koska se on takussa heti kun aivastan tai käännän päätäni.
- eilen ilahduin, kun P kotiin tullessaan antoi mulle tuliaisena Fazerina-patukan, jonka toisessa päässä oli hampaiden jäljet. Toisin sanoen, viisipalainen suklaapatukka oli mennyt tasan puoliksi. Ei meillä suinkaan aina jok'ikistä karkkia tasata, mutta minusta on herttaista, että pieni suklaa oli maltettu syödä vain puoliväliin ja tuotu vielä kotiin minua ajatellen.
Toisin sanoen, arki on hyvää.
- untuvatalvitakki, jonka sain äidiltä on aivan mahtava vaatekappale, kun lämpötila putoaa miinus kahteenkymppiin. Koska en ole tottunut untuvatakkeihin, tuntuu kuin kulkisin sen sisällä isossa kahisevassa ilmakuplassa. Ei palella.
- tukka sai lisäaikaa. Haaveilen siilistä, mutta lykkään sitä nyt vielä, koska keksin eilen, kuinka tehdään nuttura. Siitä tulee aika suuri ja se näyttää hivenen aikuisemmalta kuin kaksi lettiä tai ponnari - auki ei voi tukkaa jättää, koska se on takussa heti kun aivastan tai käännän päätäni.
- eilen ilahduin, kun P kotiin tullessaan antoi mulle tuliaisena Fazerina-patukan, jonka toisessa päässä oli hampaiden jäljet. Toisin sanoen, viisipalainen suklaapatukka oli mennyt tasan puoliksi. Ei meillä suinkaan aina jok'ikistä karkkia tasata, mutta minusta on herttaista, että pieni suklaa oli maltettu syödä vain puoliväliin ja tuotu vielä kotiin minua ajatellen.
Toisin sanoen, arki on hyvää.
Tunnisteet: elämä
posted by Kertoja | 20:35
3 Comments:
Oi, kuulostavat ihanilta, untuvatakki ja jaettu suklaapatukka. Ei kai ihminen voi muuta toivoa keskellä kylmintä talvea.
Toivottavasti joskus nähtäisiin (vaikka ihan opeporukallakin), ja jopa ennen kuin lumet ovat menneitä. Kaipaan sosiaalista elämää ja muutenkin ikävä nakertaa...
Lämpöä sinne!
Juuri samaa, kuin Kaa(r)hu. Eli jaettu suklaapatukka, hyvin romantillista ja untsikat - mahtavia. Itselläni on kanssa, tosin se ei yllä ilmakuplaksi, olen ehkä lihonut. Vois nähä joo. Ja samaa on mietitty vissiin muutenki, koska meikku menee tänään kampaamoon. Siiliin ei oo annettu lupaa, mutta aika paljon lähtee. Kyllä nyt lähtee. Hehhehe. Kolkkoa naurua.
Hei, tulkaa meille! Minä oon noin puolivälissä (ainakin hetken vielä). Olisi ihan huippua jutella, paitsi että olisin ehkä pihalla teidän aktiiviuraa tekevien opettajattarien seurassa... siis työasioista. Mutta ottaisin mitä mieluiten sen riskin!
Lähetä kommentti
<< Home