Kommunikaatiota

(Tämä postaus tulee näkymään jälkijunassa. Saa nähdä, mihin kohtaan blogger sen parkkeeraa... Kyseessä on siis oikeasti viikonloppu 20.-21.1.)

Nyt on taas viikko alussa ja tästä lähtee viikon merkintä.
Oltiin reissussa viikonloppuna. Helsingissä.

- Hyvää: juhlat. Varjojoulu perjantaina ja nimiäisjuhla lauantaina. Joulu tuli vietettyä ja lapsi sai osuvan nimen. Ja ennen kaikkea molemmissa kohteissa oli tarjolla sellaisia herkkuja, että pulssi kiihtyy vieläkin, kun niitä muistelee. Osaisinpa kokata...
- Kukkua: mikä siinä on, kun pitää olla tuntemattomille ihmisille tyly tarkoituksella. Niin kuin vaikka bussikuskin ominaisuudessa. Yritin ostaa kaksi peruslippua Helsingin sisäisessä liikenteessä. Ensin tämä HKL:n altis asiakaspalvelija ei suostunut ilmoittamaan kahden lipun hintaa, ja kun meillä lopulta ei ollut tasarahaa vaan vähän isompi seteli, ei se kelvannut. Tilanteen olisi voinut hoitaa niinkin, että informaatio olisi mennyt perille edes jossain määrin asiallisissa tai jopa kohteliaissa puitteissa, vaan ei. Kusipää oli tympeä ja tyly ja herätti silkkaa kostonhimoa.
Toinen tylytystilanne oli huomattavan paljon koomisempi, ei oikeastaan tylytystä lainkaan. Kotimatkalla istuimme Pasilassa odottamassa junaa. P luki lehteä ja minä yritin hankalasti syödä kastikkeista salaattia rasiasta. Paikalle pelmahti kaksi teiniä.

hän: Siirry siitä, tässä tulee romani ja vielä raskaana oleva nainen.
minä: Joo. (rupesin keräilemään tavaroita vierestäni penkiltä)
hän (sekunnin kuluttua): Tää helvetin suomalainen (= minä) siirtyy tästä nyttt!!!
minä: Huomaatko, koko ajan.
hän: Varokin sotkemasta mun hametta!
minä: ...
hän: Mistä toi ruoka on?
minä: Tuosta yläkerrasta.
hän: Ai siitä pizzapaikasta? Onkse muka auki?

Ja sitten vaihdoimmekin muutaman sanan yläkerran pikaruokapaikasta ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Silläkin uhalla, että kuulostan mummoltani: teinit on niin teinejä.