Luottaisitko tähän naiseen autokaupassa? (Tai esseetunnilla)

Olin eilen sijaisena lukiolla. Oli mieluisaa mennä ja olla siellä, mutta... Olin valmistellut tunnit hyvin ja tehnyt asialliset matskut opiskelijoille. Päivän asia, esseen kirjoittaminen, oli mukava ja sellainen, että ehkä minulla oli siitä jotain todellista annettavaa, ja ryhmäkin vielä oli fiksu ja osittain ennestään tuttu - kaikesta tästä huolimatta en kuitenkaan ihan osannut maastoutua siihen hyvän opettajan tilaan, mihin pitäisi päästä: (itse)varmaan, selkeään ja hyväntuuliseen. Selkeydestä tulee varmuutta ja aina voisi hymyillä enemmän, kaikille. Ilman mitään suurta epätoivoakin voi todeta, että on jossain määrin kurjaa, kun edes silloin, kun kaikki opetustilanteen fasiliteetit ovat kunnossa, ei voi välttämättä olla selkeä ja rento siinä määrin, että se tyydyttäisi itseä. Joskus onnistun, mutta vähän tuuripeliä se tuntuu olevan ainakin näiden yksittäisten tuntien ja satunnaisten sijaisuuksien kanssa. Haluaisin, että opiskelijoilla olisi tunnilla luottavainen olo. Ettei niiden tarvitsisi olla huolissaan ja että ne voisivat vain keskittyä johonkin muuhun, ehkä vallan asian prosessoimiseen tai vaikka omien juttujensa miettimiseen, eikä siihen, että saisivat opettajan koodista selvää. Ehkä sitä oppii maastoutumaan sitten, kun pitää olla varma, selkeä ja ehkä jopa hyväntuulinen joka päivä, monta tuntia, ja tietyt asiat ovat päässeet selkärankaan saakka. Että oikeaan marginaaliin tulee x määrä ruutuja ja vasempaan vähemmän ja niin päin pois. Paljon kyllä pidän opettamisesta - teinit ovat mainioita ja yleensä tosi nuoria.

Tänään pitäisi mennä optikolle. Olen haaveillut jo kauan pienestä erästä piilareita, ja nyt voisin luultavasti toteuttaa hankkeen. Kävin optikolla jo kerran: jännitti, sillä muistin, että kun joskus taannoin olin hankkimassa ensimmäistä piilarisatsia en millään meinannut saada optikkoliikkeessä linssiä sovitetuksi silmään. Sitähän sattuu aloittelijoille, mutta sosiaalinen paine teki tilanteen silloin kerrassaan inhottavaksi, eikä asiaa suinkaan auttanut se, kun optikko lopulta kysyi kyllästyneellä äänellä, että haluatko nyt varmasti saada ne linssit paikalleen. No en tietenkään, ihan vain kummankin aikaa kuluttaakseni tökin siinä sarveiskalvojani hajalle. Vaihdoin optikkoliikettä ja opin laittamaan piilarit paikalleen, mutta julkinen piilolinssin asettaminen ahdistaa yhä.

Meillä oli eilen harvinaisia vieraita teellä, nimittäin taidekasvattaja, museohenkilö Korsosta ja tutkija Lahkolasta. Ilta oli siis hyvä, paitsi että parvekkeen ruusupapu kuoli lopullisesti. R.I.P.