Väriltään mitä ja miksi

Parhaillaan mietinnässä: kuinka opettaa tekstin rakennetta ja ajatuksen liikkumista ja liikuttelemista tekstin sisällä ilman, että liike on vain satunnaisia pistoja sinne tänne? Tämän pitäisi kaiketi olla ihan perusasiaa jopa aloittelevalle äikänopettajalle, mutta ei se sitten olekaan kovin yksinkertaista. Kun ei saa sanoa, että aloitat näin ja laitat tuon kappaleen aloituksen jälkeen, ja sitten pohdit tätä kysymystä ja päädyt siinä pohdinnassasi tähän. Siitä pääsetkin tuohon (koska tämä kaksi tuntia miettimäsi juttu on turha, sen huomaat viimeistään kun kasvat isommaksi), ja rakennat siitä kyseenalaistuksen kautta näppärän sillan tähän, ja sitten vielä tiivis ja säteilevä loppukappale, kiitos.
Jotta ei tulisi väärinkäsityksiä, niin en tietty noin olisi toimimassa, vaikka saisinkin. Mutta kuinka sitten? Ollaan lukiolaisten esseiden kanssa nyt siinä vaiheessa, että kaikilla alkaa olla paljon asiaa ja usko siihen, että omat kokemukset ja aivoitukset saavat ja niiden pitäisikin näkyä tekstissä. Joillain on essee jo melkein valmiina. Rakenteissa ollaankin vielä varsin vaiheessa. Kävelyllä mietin, että luovan ja rajoitteettoman kirjoittamisen opettamisessa on puolensa, vaikka eihän muodon ja merkityksen liitosta pääse koskaan eroon. Juuri siinähän se eräs tekstien hienous piileekin.
Voin antaa jotain mekaanisia perusohjeita, mutta kuinka auttaa asiaa järjestymään jo kirjoittajan päässä? Jollain tapaa tuo kysymys tuntuu eettisestikin hankalalta, vaikka jäsentelemisessä auttaminen onkin työtäni (vielä huomenna). On myös vähän noloa myöntää, että odotan ja hartaasti toivon kirjoittajien saavan aikaan klassisia kouluesseitä, joissa on perusrakenne kunnossa. Siis että kun nyt osaisin auttaa edes siinä asiassa...

Olin vain neljä tuntia opettajana, mutta kotiin päästyäni olin niin tasaveroisen ja totaalisen väsyksissä ja nälkäinen, etten osannut päättää, mennäkö heti päiväunille vai pitäisikö jaksaa syödä ensin. Ei niin, että opiskelijat olisivat minut näännyttäneet: en vain saanut nukuttua yöllä, kun pelkäsin hulluna, että myöhästyn ensimmäiseltä tunnilta, koska en ehdi aamulla ennen kahdeksaa tulostaa ja kopioida erästäkin ohjenuoraa. Miten typerää, mutta eihän noille mitään mahda. Ja ajoitus oli kuin olikin lopulta ihan OK. Osaan muuten nykyään kopioida kaksipuoleisia monisteita! Ja jopa nippuja, joihin tulee niitti sieltä masiinasta. Opettaja, jonka sijaisena nyt olen, käytti ystävällisesti ehkä puolitoista tuntia opettaakseen minulle kopiokoneen käyttöä. Miettikää, mikä puunsäästö kaksipuoleiset kopiot ovat, kun kerran on pakko kopioida. Kun tekee materiaalinivaskoja 35 opiskelijan ryhmälle, tulee väistämättä Ylä-Lappi mieleen...

Muita päivän aiheita on ollut Halle Berryn kautta pohdintaa siitä, kuinka me täällä emme luultavasti helposti ymmärrä Yhdysvaltojen sosiokulttuurista jakoa valkoisiin ja mustiin, kun jako ei välttämättä mene ihon värisävyn mukaan. Olin jo silloin aikanaan hämmästynyt kohusta, joka nousi, kun Halle Berry sai Oscarin ensimmäisenä afroamerikkalaisena naisena. Ja minä kun en ollut koskaan edes huomannut, että H.B. olisi iholtaan musta. Katsokaa vaikka X-Men 3 -leffan katumainoksia. Mitä siihen Oscariin tulee, niin eihän siinä, että asiasta tehtiin numero ole sinällään mitään pahaa (jos minä saisin ensimmäisenä naisena jonkin tunnustuksen, joka olisi aina ennen mennyt miehille, niin vähänkö pitäisin melua siitä). Eri asia tietysti on se, jos afroamerikkalaisen sosiokulttuurisen taustan omaava naisnäyttelijä saa vasta vuonna 2002 Yhdysvalloissa elokuvamaailman suurimman palkinnon (ainakin hollywoodilaisittain suurimman), ja että jakoa ja vastakkainasettelua täytyy harrastaa koko ajan...