Toisten ruumiit peilissä ja jumppasalissa

On hassua seurata jonkun tuntemattoman harrasta, vilpitöntä poseerausta. Opiskelijaravinteli Ilokiven ruokajono menee pitkän peilin ohi, ja yleensä jonottajat peilailevat itseään odotellessaan joko nopeasti tai sitten sivusilmällä. Tänään jonossa edelläni nuori mies (joka ei sitten edes oikeasti jonottanut) ihaili itseään merkittävän kauan. Kohenteli kaikessa rauhassa ja kokeili, mistä kulmasta näyttäisi parhaimmalta. En ihan tiedä, mitä erityisen kummallista siinä oli, ehkä esityksen teatterillisuus? Tai se, että tulin ylipäätään nähneeksi koko poseeraus-shown? En voinut olla ihailematta poseerausten välinpitämättömyyttä ja toisaalta tuntematta huvittuneisuutta. Tuli ainakin selväksi, että tukka on hyvin ja paidankaulus sopivasti auki. Itse en varmaan kykenisi peilin edessä perinpohjaiseen julkiseen itsetarkasteluun, ajatuskin tuntuu jossain määrin... sopimattomalta?

Olin afroamassa parin viikon tauon jälkeen. Talviflunssa ei ole ihan ohi, mutta alkaa tuntua siltä, ettei se kotona hautumisella siitä paremmaksi muutu. Olin tunnilla väsynyt ja vähän pihalla enkä jaksanut keskittyä omaan hytkymiseeni, ja siksi tulikin huomioitua muiden tanssia tavallista tarkemmin. Ilahduttavaa katsoa, kun joku selvästi ja näkyvästi nauttii tanssimisesta. Yksikin tyttö, joka ei ole ehkä teknisesti parhaasta päästä tuntui hymyilevän joka lihaksellaan. Pääsisipä samaan! Sitten tunnilla on aina joukko yleensä vähän vanhempia tätejä, jotka näyttävät suorittavan tanssia kuten jollain aerobic-tunnilla, kurinalaisesti ja voimalla. Kenties se on heistä nautinnollista, mutta hymyileviä lihaksia en kyllä erota. Aika paljon muita lihaksia kylläkin. Kolmas selkeästi erottuva ryhmä ovat ujot teinit, joita näyttää ahdistavan rintalastaa ja lantiota irrottavat harjoitukset ja sarjat. Jotain iloa iästä: onneksi ei tarvitse enää jännittää pakaroiden heiluttamista. Loput afroilijoista ovat meitä jäykkiä tai vetreitä harrastajia, joilla on afron suhteen parempia ja huonompia päiviä.

Perjantaina koetellaan ekaa kertaa tosi tilanteessa uutta tekstitaidon koetta. Olen lievällä huolestuneisuudella lukenut opettajaystävien blogeja, hermostuneisuutta on ilmassa ja väsymystä myös. Pidän kovasti peukkuja kaikille, abeillekin mutta erityisesti niiden opeille. Jaksakaa!