Sairauslomalla

Hieman huonolla omallatunnolla kirjoittelen: toisaalla on työpäivä menossa ja minä hengaan kotona. Aamulla sisuskalut tuntuivat vaihtaneen paikkaa keskenään eikä ruoka pysynyt sisällä. Pyöräilin koululle ryytyneenä olettaen, että mahatauti on iskenyt, sain lyhyen sairausloman ja tulin takaisin kotiin nukkumaan. Nyt sitten en olekaan enää ihan varma, onko kyseessä bakteeri vaiko vain stressi ja väsymys. Ehkä kuitenkin jälkimmäiset. En saanut viime yönä taaskaan unta kun kouluasiat vainosivat. Miksi sen lisäksi, että ope miettii öisin tunteja, ongelmaoppilaita, kirjoituksia, koeviikkoa, arviointia ja kaiken maailman uskottavuus- ja pätemishankaluuksia, sen pitää puoliunessa miettiä vielä sellaisiakin asioita kuin kopiokoneen käyttäminen (jonka osaan jo aika hyvin) tai sitä, että luokassa alkaa olla aika kylmä. Ovatko ne salaisesti niin suuria ja tärkeitä kysymyksiä, että niidenkin täytyy saada osansa siitä ajasta, jolloin minun pitäisi voida nukkua? Vai onko se nyt sitä ylikierrosta? No, otan sairauspäivästä kaiken irti. Kohta menen taas nukkumaan, ja sitten ehkä järjestän papereita - ihanaa, mekaanista hommaa, jota ei ikinä ehdi tehdä ja joka kostautuu taatusti viimeistään jakson lopulla, kun pitäisi antaa suurinpiirtein oikeamielisiä arviointeja. Ja yritän olla miettimättä sitä, että siellä koululla nytkin joku epäonninen joutuu pitämään minun tunteja - onneksi kolme ryhmää viidestä kirjoittaa.

Sain eilen lopultakin prelit valmiiksi. Aika homma siinä olikin, kun yritin korjata ja kommentoida muistaen sen tosiseikan, että tämä oli nyt koulun puolesta syksyn abeille ainoa mahdollisuus harjoitukseen. Kiinnostavaa ja kauhean raskasta työtä.
Kirjoitelmat pauhasivat Ellan tajunnan läpi oivalluksineen, mielipiteineen, asenteineen, harhaluuloineen, tunnustuksineen ja perusteluineen. Vitsit, latteudet ja kielikuvat törmäilivät Ellan tyylitajuun, ja kielitajun sulkuportit natisivat, kun epäilyttävät virkerakenteet ja yhdyssanavirheet pyrkivät niiden läpi.
Jokainen epätäydellinen kirjoitelma jätti Ellan mieleen lommon. Joskus vialliset lauseet takertuivat häneen päiväkausiksi ja aiheuttivat hänen mielessään pyörteilyä ja tukkoisuutta.
Pari viikkoa sitten hän oli tehnyt laskelmia ja selvittänyt, että elämänsä aikana hän lukisi ja korjaisi vielä noin 74 148 kirjoitelmaa. Sitten hänet lähetettäisiin eläkkeelle pää vieraista lauseista lommoisena. (Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanista Lumikko ja yhdeksän muuta)
Tuo lainaus ei siinä mielessä osu yksiin minun tekemiseni suhteen, että oma kielitajuni on äikän opeksi suorastaan pöyristyttävän heikko - hyvä, jos jotain tajuan pilkuista ja yhdyssanonoista. Niin että kovinkaan dramaattisesti ei kielen sulkuportteja natisteltu. Pyörteilyn ja tukkoisuuden ja paksun tekstipinon massan sen sijaan jo tunnistan. Toisaalta juuri siksi, etten vielä tiedä, mitä opiskelijoilta pitää vaatia (ja mitä opettajalta kommentaattorina vaaditaan) jäin suhteettoman kauaksi aikaa miettimään suuria ja pieniä kieli- ja tyylikömmähdyksiä. Kun ei tiedä, mikä ehdottomasti täytyy korjata ja mikä olisi suositeltavaa korjata, ja missä taas korjausehdotuksen tekeminen loukkaa toisen tekemän tekstin intimiteettiä. Korjailin sitten melkein kaiken ja käytin ehkä viidenneksen koko elämästi pähkäilemällä, mitä pitäisi sanoa erityisesti sellaisille kirjoittajille, joilla ei tunnu olevan minkäänsorttista kielenhahmotuskykyä. Ja vaikka olin toisin ajatellut, annoin tosi kilttejä pisteytyksiä. Ehkä se rohkaisee abiparkoja...
Onneksi prelityö on nyt tehty. Ja onneksi yo-tekstejä ei sitten kommentoida.

Viikonloppuna tunsin käyväni ulkomailla saakka: Lahdessa. Käytiin katsomassa Almodovarin uusin, Volver, josta tykättiin kumpikin. Oliskohan niin, että kaikista ohjaajista olisin nähnyt eniten juuri Almodovarin elokuvia? Ainakin tietoisesti. Nyt-liitteen kriitikko on sitä mieltä, että Volver katkaisi Almodovarin huikeimpien elokuvien putken (tarkoitti Kaikki äidistäni, Puhu hänelle ja Huono kasvatus -leffoja), mutta en olisi niin varma. Olen niin onnessani tuosta uusimmasta, etten varmaan osaisikaan verrata. Volverissa oli tosi hienoja naiskuvia ja etäisesti samanlainen maagisrealistinen tunnelma kuin joissain latinalais-amerikkalaisissa kirjoissa (johtuuko se ehkä taikauskosta ja vahvoista naisista?). Jopa Penelope Cruz, joka ei missään tapauksessa ole ollut suosikkejani (tyyppi, joka tuntuu silmineen ja luineen kuuluvan johonkin muuhun todellisuuteen, johon ei voi edes elokuvan välityksellä samastua, ja josta toisaalta aina tehdään joku bimbo), oli tosi hyvä. Nyt sitten kai menee taas vuosi tai pari ennen seuraavaa almodovaria. Pahus.
Ja sitten on sitä laaduttomampaakin viihdettä: eilen alkoi Täydellisten naisten seuraava kausi ja viime viikolla Lostin. Olen kyllä tyytyväinen siitä, että tästä eteenpäin useina iltoina voi seurata jotain sarjaa - ennen kaikkea siksi, että se tuo jotain rytmiä elämään. Lisäksi TV-sarjat ovat selkeästi niitä asioita, jotka kuuluivat sekä entiseen elämään että tähän nykyiseen. Ja ovathan ne viihdyttäviä. Kyllä kyllä.

Aviopuolisoni näyttää haaveilevan muutosta asemarakennukseen. Suostuisin minä siihen. Tosin viihtyisämpiäkin käytöstä poistettuja asemarakennuksia on kuin tämä meidän. Esimerkiksi jossain Varkauden lähettyvillä on Huutokosken asema, jonne muuttaisin koska vain.


Kuva: Pertti Itkonen

Kuva: Pertti Itkonen


VR:n linjauksien seurauksena lähiaikoina tyhjentyy varmaan vielä lisää asemarakennuksia...