Nykyajan suomalainen

Nyt ollaan sitten märässä ja sumuisessa osassa syksyä. Ei paha. Odotan jo ensimmäisiä pakkasia ja sitä aikaa, kun maisema näyttää karulta akvarellilta. Mikä tahansa syksyn kohta kyllä kelpaa, paitsi vesisade-jonka-pitäisi-olla-lunta -kausi: kunpa se ei tulisi ollenkaan tai kuluisi nopeasti.

Olen viime ajat lukenut yo-tekstejä, eikä juuri muuta ole tapahtunutkaan. Luen kai ihan liian hitaasti ja huolellisesti enkä tajua, kuinka jotkut (kaikki muut) opettajat tekevät tämän homman muiden töidensä ohessa.
Opiskelijat kirjottavat usein, että me suomalaiset teemme sitä ja tätä ja meillä Suomessa tehdään tätä ja tuota, kun tarkoittavat ehkä, että ihmiset tekevät (siis silloinkin, kun asiaan ei liity mitenkään valtioon, kansallisuuteen, kansalaisuuteen tai kansalliseen kulttuuriin). Ja että kansa ja kansalaiset tekevät jotain, kun voisi käyttää passiivia. Esimerkiksi että suomalainen on fyysis-psyykkis-sosiaalinen kokonaisuus. No onhan se tietysti. Samoin nykyaikana (tai, mikä kielellisesti on pahempi, tänä päivänä) toimitaan opiskelijoiden teksteissä niin ja näin huomaamatta, että aina ollaan toimittu samalla tavalla. Nykyaikana suomalainen tarvitsee sosiaalisia suhteita ollakseen onnellinen.
Minusta nämä ovat jotenkin herttaisia ilmiöitä. Tunnen itseni tädiksi kirjoittaessani tämän, mutta nuo nuorien tekemät yleistykset maailmanmenosta ovat aika liikuttavia. Usein toki myös valtavan teräviä ja tarkkanäköisiä - en siis halua yhtään vähätellä.

Erikoinen kokemus tältä aamulta: nukun edelleen vain nukahtamislääkkeiden avulla (harmillista ja testattua). Eilen olin käynyt ennen nukahtamistani P:n kanssa pitkän keskustelun, josta en muistanut aamulla ensin mitään. Kun P referoi puheitamme, palautuivat asiat hämärästi sitä mukaa, mutta muistin niin kuin muistetaan jokin asia, josta on puhuttu vuosi tai kaksi vuotta aiemmin. Tosi kummallinen tunne! Olen joskus ennenkin (kaukaisella ajalla ennen Imovanea) nukahtanut illalla kesken P:n lauseen tai ääneenlukemisen, mutta näin totaalista ajallista välimatkaa ei muistiin ole koskaan ennen tullut. En ole kovin innoissani noista lääkkeistä ja haluaisin niistä eroon - nyt pitäisi kaiken järjen mukaan voida jo nukkua ilmankin. Kunpa ruumiskin tajuaisi sen mahdollisimman pian.

Saatiin eilen pöytä! Kyllä oli juhlavaa ruuvata se kasaan. Ei enää aterioita sohvalla ja olohuoneen lattialla. Olisin heti halunnut lähteä kaupunkiin ostamaan pöytäliinaa uutukaisen suojaksi, mutta yo-tekstit pitivät kotona. Ehkä ensi viikolla.