Iso pyörä pyörii

Tuleekohan tästä kesästä adoptioteeman kesä, kun sitä joskus myöhemmin muistelee? Tai tästä vuodesta ja ensi vuodesta ja sitä seuraavasta... Selasin blogin läpi, kun yhtenä iltana kauhistuin kirjoittaneeni ihan liian henkilökohtaisia itsestäni tai liian tunnistettavia lähimmistäni. On hassua, kuinka jotkut asiat nousevat blogitodellisuudessa suuriksi ja jotkut toiset taas eivät. Tämän päiväkirjan mukaan viime kevät oli vain opettajaopintoja, syksy ensimmäisen opettamissyksyn kokemuksia ja hirmuista väsymystä ja mennyt kevät kai sitten putkiremonttia... olivathan ne totta, mutta vain yksiä viipaleita totuudesta.
Tällä hetkellä a-ajatukset ovat mitä suurimmassa määrin todellisuutta. Imen tietoa ja muiden kokemuksia ja melkein mitä vain aiheeseen liittyvää kuin kuiva sieni enkä saa niistä ollenkaan tarpeekseni. Lienee hyväkin asia, että aika kuluu, putkiremontti loppuu, tulee taas syksy ja omenat ja pimeät illat, saan toivottavasti töitä ja kiireitä ilmaantuu enkä ehdikään prosessoida adoptiota niin suunnattoman suurella vaihteella joka ikinen hetki. Ehkä sen jopa unohtaa joskus sitten? Se, että nyt en todellakaan unohda, on varmaan pakollista. Alkoihan koko adoptio virallisesti vasta tällä viikolla, ja se on suurimpia ellei suurin juttu joka minulle on ikinä tapahtunut.

Jos nyt joku tarjoaisi meille valmista lasta, joka muuttaisi meille heti tai ensi viikolla, menisin taatusti huolesta ja onnesta sekaisin. Samaan aikaan olen kiitollinen siitä pakollisen hitaasta tahdista, jolla tämä projekti etenee, toisaalta suren jo nyt sitä, kuinka kauan tässä tuleekaan vielä kestämään. Surettaa valmiiksi se aika, kun todella olisi jo kypsä ja valmis ottamaan lapsen vastaan eikä kukaan ota maailmalta yhteyttä. Ja mitenkähän mahtaa olla, voiko koskaan olla ihan valmis (adoptio)lapsen tuloon? Yksi ystävä, jonka vauva syntyi viitisen viikkoa etuajassa sanoi tunteneensa, että olisi tarvinnut ne viisi viikkoa itselleen. Kuulostaa ihan loogiselta, mutta voikohan silti olla valmis koskaan ja jos voi, niin mitä se valmius on? Luulisin, että se on kalenteriin sopeutumista - että valmentautuu olemaan valmis jonain tiettynä aikana. Entäs tämä adoptio sitten, jos ei voi tietää, pitääkö olla valmis puolentoista vuoden vai viiden vuoden päästä? Tunteekohan sellainen adoptio-odottaja, jonka odotus on venynyt tolkuttoman ja tuskallisen pitkäksi, olevansa valmis sillä hetkellä kun lapsitieto tulee? Tai bio-odottaja, kun laskettu aika ylittyy viikolla tai kahdella?

Putkimies-Jallu sanoi, että juhannukseksi voisi jo päästä kotiin. En usko. Uskon vasta sitten, kun remonttimiehet ja muovit ja betonipytyt ovat kadoneet sieltä ja vesi tulee ja menee. Siihen saakka ollaan Pohjois-Karjalassa ja reflektoidaan.