Unien lapset

Luin eilen adoptiosivuja myöhään yöhön, ja eikös vain viime yön unissa ollut paljon pieniä nauravia afrikkalaisia (poika)lapsia. Adoptiounimestari ovat nähtävästi visusti sillä kannalla, että adoptoisimme nimenomaan pojan - tämä ei ollut ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun minulla on unessa adoptoitu poika. Hassua, koska en tunnista aktiivisissa lapsitoiveissani olevan mitään sukupuoliviitteitä. Tavallaan toivoisin kai tyttöä (siksi, koska olen itse tyttö??), mutta jos meille olisi tullut biolapsi, olisin varmaan valmentautunut poikaan vain siksi, että lähipiirin lapsijoukko on hyvin poikavoittoista, ja koska kauneimmat lasten nimet, jotka tiedän ovat syystä tai toisesta pojan nimiä. Oikeasti sukupuolella ei liene vähäisintäkään väliä.

Nimien miettiminen on ollut harrastukseni noin kolmentoista vuoden ajan. Aloitimme jo yläasteella parhaan ystäväni kanssa. Löytäisinpä ne 90-luvulla välitunneilla kehiteyt listat - luultavasti maku on muuttunut melko paljon! Adoptiokuvioon tuo nimiasia ei ehkä edes päde: luulisin, että jos adoptoidun lapsen nimi ei ole ihan tuhottoman vaikea, en menisi muuttamaan sitä. Siltä tuntuu nyt. En siis välttämättä koskaan pääse toteuttamaan vuosikausien paneutumisen tuloksia. No, se ei liene siinä vaiheessa suuri harmi, kun on joku lapsi jota kutsua omakseen. :)